Pahoittelen jo tässä vaiheessa kuvatonta päivitystä, sillä näpyttelen iPhonella.
Voi Taina-Taina, minkä teit. Arvostelit kehitysvammaisten asuintilojen suunnittelua. Nyt olet päässyt Facebook-ryhmän inspiroijaksi, sekä erittäin Googletetuksi henkilöksi. Kohu laantuu kyllä, mutta milloin?
Höpistiin jonkun verran juurikin eilen koulussa kehitysvammaisista. Tietämättä koko Petturi-Tainasta mitään. Keskustelun pääaiheena oli mun pelkoni kehitysvammaisia kohtaan. Mun pelkoni koostuu hyvinkin pitkälti tasan ymmärtämättömyydestä ja tietämättömyydestä. Pelko, josta aion nyt tässä vähän jaaritella, ei liity syrjimiseen todella millään tavalla.
Mun pelkoni koostuu mainitsemastani ymmärtämättömyydestä. Mä en ymmärrä kehitysvammaisuuden syitä, mä en myöskään ymmärrä suurintaa osaa kehitysvammaisista. En siis saa selkoa asioista, mitä he yrittävät tuoda ilmi, jos on jonkin puhekykyyn vaikuttava vamma. Pelkään olevani Taina, jos en ymmärrä heti.
Mun pelkoni koostuu myös tietämättömyydestä. Mä en tiedä, että mitä tapahtuu seuraavaksi. "Terveen" ihmisen seuraavat edesottamukset pystyy normaalisti hieman ennakoimaan. Jos kaveri sanoo menevänsä vessaan, se todennäköisesti sinne menee. Myös yleensä kaverin nenän vuotaessa, hän sen niistänee. Mun ei tarvitse osallistua näihin toimenpiteisiin millään tapaa ja hyvä niin. Tainamaisuudessani pelkään, että yhtäkkiä mun iholleni saattaa tulla aikuinen ihminen, joka ei ymmärrä mitä tekee.
Mikäli mä asuisin omistusasunnossa, mulle olis yks ja sama, että tuleeko siihen viereen kehitysvammaisille suunnattu pytinki. Ei mua haittais, vaikka mulla on pelkoni. Jos näin tapahtuis, mä todennäköisesti aamulla lehteä hakiessani tervehtisin sitä naapurin Penttiä, ihan siinä missä mä tervehtisin naapurin Mirjaakin. Olisi jompikumpi tahansa heistä kehitysvammainen tahi ei.
Lapsuudenkotini oli rivitalossa, joka sijaitsi rivitaloalueella, ihan normaalissa ympäristössä noin viiden kilometrin päässä Lahden keskustasta. Rivitaloalueella asui myös suunnilleen samanikäisen pojan perhe. Poika oli kehitysvammainen. Ihan yhtälailla siinä leikittiin tän pojan kanssa, silloin, kun hän ei ollut hoitojaksolla jossain muualla. Tän pojan vanhemmat tulivat alueelle muuttaessaan muistaakseni ihan meidän ovelle asti käymään ja juttelemaan asiasta ja kertomaan poikansa vaivoista, jottei se tulisi minään yllätyksenä naapurustolle.
Olen tuntenut myös toisen kehitysvammaisen ihmisen elämäni aikana, tytön tosin. Tyttö oli jo jonkin verran vanhempi, kuin me muut ja se olikin melko luonnollinen syy olla olematta erityisemmin tekemisissä. Silloin kun olimme tekemisissä, oli se taas vanhempien aloitteesta. Mun porukat selitti mulle, mikä sillä tytöllä on ja mä olin ihan OK asian kanssa. Huomattiin välillä tykkäävämme samoista asioista ja kuunneltiin esimerkiksi jotain levyjä yhdessä, kun porukat ryysti kahvia viereisessä huoneessa.
Vaikka mulla on ollut tällaisia tuttavuuksia elämäni aikana, on mulla silti pelko. Mutta mä en anna sen rajoittaa mun elämääni millään tavalla, tai kenenkään muunkaan. Mun naapuriin on siis ihan vapaasti tervetullutta muuttaa kehitysvammaisia, eikä se tee mun olostani mitenkään vaikeaa. Kahvillekin sais tulla ja mua sais valistaa kehitysvamma-aiheesta.
Ennemmin mä pelkäisin asua jossain valehtelijoiden, kieroilijoiden ja tutuilta varastelevien ihmisten naapurissa, kuin kehitysvammaisten. Mutta Taina ei.
Tainaa pelottaa asunnon arvon tippuminen ja se, että hän joutuu lukitsemaan ovet. Mahtavaa.
Mikä tragikoomisinta, Taina on yrittäjä. Hänellä on oma tanssistudio, jossa työskentelee useampiakin opettajia. Yrittäjyydessä on tärkeää, että on halu onnistua. Menestyä. Tehdä bisneksestä kannattavaa. Onko kannattavaa tanssistudiolle ottaa riski ja mennä YLElle haastateltavaksi aiheesta kehitysvammaiset ja puhua paskaa ymmärtävästä ja tuntevasta ryhmästä ihmisiä, jotka ovat varmasti unelmoineet samoista asioista, tehneet monia tunteja hommia saavuttaakseen oman tavoitteensa elämässä ja varmasti myös käyneet siinä samassa lähikaupassa hypistelemässä sitä samaa leipäpussia, minkä juuri ostit kotiisi. Firman kannalta ei, omantunnon kannalta ei ainakaan.
Kaikki te pikkusieluiset Tainat, tutustukaa tähän ihmisryhmään. Kehitysvamma ei ole aina ulospäin näkyvä asia, eikä sitä välttämättä saa tietää sillä hetkellä, kun tervehdit postilaatikolla. Kehitysvamma voi olla järkyttävän vähän normaaliin elämään vaikuttava asia, mutta se on olemassa.
Ja rakas Taina Kovalainen, kehitysvammaiset liikkuvat muutenkin, kuin takseilla. He osaavat käyttää myös linja-autoa ja osa heistä kykenee myös ajamaan autoa itse, ilman, että kenenkään tarvitsee pelätä sen suuremmin loukkaantuvansa, kuin liikenteessä muutenkaan. Mä kuvittelin, että juurikin siksi kotikulmasi olisivat loistavat myös kehitysvammaisten ihmisten asumiselle, koska siellä olisivat palvelut lähellä. Ei niitä takseja tarvitsisikaan niin paljon.
Eikö meillä jokaisella voisi olla oikeus asua siellä, missä parhaaksi katsomme? Voisimmeko unohtaa reviirit ja kansoittaa Suomea, kuten kykenemme? Eikä niin, kuten Taina haluaisi.
Täti on puhunut.
